Kysy paljon, äläkä pelkää virheitä!

Lauri Kurjella on vuosi takana Enfolla. Ja nyt hän neuvoo: kysy paljon ja tee virheitä. Voiko virheissä muka piillä jotain hyvää? Kyllä, koska niistä oppii parhaiten. Ja kaikki oppi on tarpeen, kun jalkautetaan Enfon arvoja – simpler, smoother & smarter. Ne tähtäävät jatkuvaan itsensä ja uusien ratkaisujen kehittämiseen.

Haastateltava: Lauri Kurki

Tehtävä: Junior Konsultti

Koulutus: Kauppatieteiden kandidaatti

Lauri aloitti opintonsa Vaasassa, kauppatieteiden parissa. Kuitenkin tietotekniikka vei lopulta voiton, ja nyt valmistuminen laskennallisten tieteiden maisteriksi siintää aivan nurkan takana. Lauri on luonteeltaan monesta innostuva persoona, mutta myös analyyttinen etsijä. Näitä ominaisuuksia hän tarvitseekin nykyisessä tehtävässään Enfon tuoreena ja oppimishaluisena konsulttina. Työssään Lauri ratkoo ongelmia, haastaa ja välillä rakentaa jotakin aivan uutta. – Luovuus innostaa! Tässä työssä saan kehittää ja luoda uutta. Ohjelmointikieletkin ovat kuin inspiroivia välineitä, jolla voin toteuttaa jonkin idean. Työssäni saan viedä asioita ideatasolta konkreettiseen maailmaan.

Mikä on tärkein ”ahaa-elämys” vuoden aikana? – Trial and error -toiminnan kautta oppii parhaiten. Täällä kysyminen on ollut helppoa aivan alusta asti. Meillä on avoin kulttuuri, jossa ihmiset mielellään antavat aikaa, tukevat ja auttavat. Avoin asenne uuden edessä onkin työn onnistumisessa todella tärkeää. Kehitystä syntyy, kun kyselee, kokeilee ja tekee. Virheitäkin tulee, mutta niistähän oppii parhaiten.

Millaista on olla konsulttina? – Pääsin heti alussa mielenkiintoiseen asiakasprojektiin. Työtä tehtiin asiakkaan luona. Onkin tärkeä olla lähellä asiakasta, koska samalla ollaan lähellä ongelmaa – ja ratkaisua. Konsultin työ on monipuolisuutensa takia aina kiehtonut minua. Nyt tosielämä on paljastanut, että mielikuva on ollut oikea! Työssäni kohtaan erilaisia asiakkaita, erilaisia projekteja. Samalla haasteiden ja mahdollisuuksien monipuolisuus avautuu. Ja kaiken suolana on rikas yhteistyö asiakkaiden ja myös oman tiimin kanssa!

Mikä työssä erityisesti inspiroi? – Uuden kehittäminen innostaa, silloin koen pääseväni toteuttamaan itseäni. Sillä ei ole niin suurta merkitystä, mikä tuote tai palvelu on juuri kyseessä, vaan itse kehittäminen innostaa. Kehittämisessä pääsee ongelmanratkaisun ja loogisen ajattelun ytimeen. Välillä joku aluksi hyvältä tuntunut idea heitetään roskakoriin, ja palataan lähtöruutuun. Sekin inspiroi, koska tällaiset ”yritys ja erehdys” -tilanteet ovat erityisen opettavaisia.

"Avoin ilmapiirimme syntyykin yhdessä tekemisen kautta."

Millainen on enfolainen työkulttuuri? – Täällä panostetaan yhdessä tekemiseen, työtä tehdään tiiviisti oman tiimin kanssa. Avoin ilmapiirimme syntyykin yhdessä tekemisen kautta. Meillä järjestetään paljon virkistäviä tiimi-iltoja, joita suunnittelemme yhdessä. Olemme käyneet ravintoloissa ja joskus jopa panimokierroksellakin. Ylipäänsä koen työkulttuurimme avoimena ja joustavana; joustavuutta on riittänyt esimerkiksi opintojen loppuunsaattamiseen. Täällä on hyvä kasvaa.

Millaisia haaveita sinulla on tulevaisuudesta? – Teen nyt joka päivä sellaista, mikä kiinnostaa. Ei oikeastaan ole tarvetta tai halua miettiä liikaa eteenpäin. Uskon, että kun päivittäin tekee jotakin kiinnostavaa ja kehittävää, pääsee eteenpäin ja uusia, yllättäviäkin mahdollisuuksia tulee eteen. On vaikea ennustaa tulevaisuutta tai tarkalleen tietää, mistä seuraavaksi innostuu ja kiinnostuu. Täällä niitä mahdollisuuksia on moneen suuntaan tarjolla. Joten menen avoimin mielin eteenpäin!

TEKSTI: ERIKA NIEMELÄ

VALOKUVA: TAGE RÖNNQVIST