Universumin 2016 Ammattilaiset-tutkimuksessa menestyneet yritykset

Universumin joka vuotisessa ammattilaiset-tutkimuksessa haastateltiin maalis-elokuussa 2016 yhteensä 5984 suomalaista työelämässä olevaa korkeakoulutettua ammattilaista, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä.

Vuoden 2016 ammattilaistutkimuksen tuloksissa näkyy se, kuinka julkiset organisaatiot sekä perinteiset teollisuusyritykset menettävät jatkuvasti suosiotaan erityisesti nuorille ja ketterille yrityksille. Tilanne on uusi myös muun muassa pankeille, joiden suosio on laskenut kaupallisen alan ammattilaisten silmissä, mutta jatkanut kasvuaan IT-puolella.

Vuodesta 2008 alkaen Suomessa tehdyn ammattilaistutkimuksen historiassa ensimmäistä kertaa kaupallisella alalla julkisen sektorin toimijat ovat kokonaisuudessaan vähemmän suositumpia kuin ICT-alan yritykset. Kaupallisella alalla tutkittujen 110 yrityksen joukossa ykkössijaa ihanteellisimpana työnantajana pitää hallussaan yhä Kone, joka on pitänyt kärkipaikkaa vuodesta 2012. Listan toiseksi nousee tänä vuonna muidenkin alojen ammattilaisten vastauksissa sijoitustaan entisestään parantanut Finnair ja kolmannelta sijalta löytyy myös opiskelijoiden suosiossa oleva Google. Toimialan parhaita yrityksiä olivat mm. EY (Big4 –yritykset), OP-ryhmä (rahoitusala), S-ryhmä (kaupan ala), Fazer (FMCG-ala), ja McKinsey & Company (strategiakonsultointi).

Tekniikan ja luonnontieteiden ammattilaisten 115 tutkitun yrityksen listalla Kone pitää edellisvuoden tapaan kärkipaikkaa. Toiseksi nousi viime vuoden kolmonen Google. Kolmannelle sijalle kipusi viisi sijaa sijoitustaan parantanut suunnitteluyritys Ramboll, joka on samalla myös koko suunnittelualan ihanteellisin työnantaja. Teknisellä puolella muita oman toimialansa ihanteellisimpia työnantajia olivat YIT (rakennusala), UPM (Biometsäteollisuus), Metso (kaivosteollisuus). Kovimpien nousijoiden joukossa listalla olivat mm. Sweco, Futurice, Schneider Electric ja Finnair. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tutkittavien yritysten joukossa olleet Vahanen ja Peab menestyivät myös erittäin hyvin ihanteellisimpien työnantajien joukossa.

IT-alalla tutkittujen 60 yrityksen joukossa ihanteellisimpana työnantajana kärkipaikkaa pitää viime vuoden tapaan Google, mutta seuraavina tulevat suomalaiset Reaktor, Supercell ja Futurice. IT-ammattilaisten vastauksissa julkisten organisaatioiden suosion lasku on maltillisempaa kuin muilla aloilla. Rahoitusalan toimijat nousivat hurjasti IT-ammattilaisten ihanteellisimpien työnantajien joukossa ja erityisesti Nordea ansaitsi ”Vuoden nousija”-tittelin.

Lääketieteen ja terveydenhuollon ammattilaisten tuloksissa ei suuria muutoksia ollut lukuun ottamatta ykköspaikan vaihtumista. Viime vuoden kakkosena ollut Helsingin Kaupunki nousi lääketieteen ja terveydenhuollon ammattilaisten ihanteellisimmaksi työnantajaksi ohi Orionin, joka tippui toiselle sijalle.

Yleisten tuloksien valossa korkeakoulutetuista työntekijöistä kolmasosa olisi valmis vaihtamaan työnantajaa seuraavan vuoden aikana paremman palkan vuoksi. Kilpailukykyisen pohjapalkan merkityksestä huolimatta, ammattilaiset kaipaavat uraltaan eniten työtä, jossa he voivat saavuttaa tasapainon työn ja vapaa-ajan välille sekä kokea työnsä olevan merkityksellistä.

Lisätietoa tutkimuksesta ja kaikkien tutkittujen yritysten sijoitus ”ihanteellisimmat työnantajat”-listalla löytyvät täältä: http://universumglobal.com/rankings/finland/