Tuulettaen töihin

Vitsit, onpa mulla hyvä duuni! Tiina Mäntykankaan autossa tuuletukset raikuivat, kun hän puolitoista vuotta sitten matkasi uuteen työhönsä. Tänään Tiina on yhä täpinöissään: hän tekee unelmahommia – työeläkeyhtiössä!

Haastateltava: Tiina Mäntykangas

Tehtävä: Suunnittelupäällikkö

Koulutus: Kauppatieteiden maisteri

Kaikki on mahdollista. Tämä yrittäjäisältä peritty asenne säteilee energisestä Tiinasta, ennakkoluulottomasta kehittäjästä. Tiina opiskeli Oulun yliopistossa pääaineenaan markkinointia. Valmistuttuaan hän ehti työskennellä varallisuudenhoidon asiantuntija- ja kehitystehtävissä kymmenen vuotta. Puolitoista vuotta sitten tie johti Eloon.

Miksi juuri Elo? Tuttavat puhuivat yhtiöstä niin paljon hyvää, että Tiinan kiinnostus heräsi. Kun sopiva tehtävä tuli tarjolle, oli aika astua uudesta ovesta sisään. – Aloitin kiinteistösijoittamisen IT-projektin projektipäällikkönä. Sain hyvän startin Elossa: projektissa opin paljon ja tutustuin mahtavaan tiimiimme. Nyt toimin yhdyshenkilönä tietohallinnon ja liiketoiminnan rajapinnassa. Monipuolisiin tehtäviini kuuluvat esimerkiksi IT-projektien suunnittelu, budjetointi, hankinta ja projektien hallinta.

Puolitoista vuotta on takana, mitkä ovat tunnelmat tänään? – Menin Eloon suurin odotuksin. Kuitenkin talo on tarjonnut enemmän kuin olisin voinut toivoa. Haluan ottaa paljon vastuuta ja vaikuttaa asioihin, alusta loppuun. Täällä koen olevani parhaimmillani ja saan antaa koko kapasiteettini hyvään käyttöön, vieläpä hyvässä porukassa!

Elo on lyhyessä ajassa muotoutunut dynaamiseksi, mutta samalla vakaaksi organisaatioksi. Mistä tämä energia oikein kumpuaa? – Täällä on hyvä henki ja ihmiset ovat helposti lähestyttäviä aina johtoryhmää ja toimitusjohtajaa myöten. Organisaatiomme on sopivan pieni ja ketterä, mikä antaa vapautta kehittää ja tehdä monipuolisesti. Työssäni täytyykin olla ennakkoluuloton ja innovatiivinen. Meillä katsotaan rohkeasti tulevaisuuteen ja panostetaan osaamisen kehittämiseen.

Miten kehitys Elossa etenee? – Elo on isojen ja tärkeiden asioiden äärellä: vastaamme noin 22 miljardin euron sijoitusomaisuudesta, ja vastuumme eläkkeiden maksamisesta ulottuu vuosikymmenten päähän. Tehtävämme on sijoittaa työeläkevarat vastuullisesti, tuottavasti ja turvaavasti. Teknologian nopea kehitys haastaa uudistumaan jatkuvasti, päivittäin. Kehitystyössä on nähtävä erityisesti digitalisaation uudet mahdollisuudet. Mitä kaikkea tulevaisuudessa voimmekaan tehdä!

TEKSTI: ERIKA NIEMELÄ

VALOKUVA: TAGE RÖNNQVIST